Jo joutui armas aika

...ja toivottavasti myös suvi suloinen, sillä kuusi kuukautta on vierähtänyt ja meidän on aika kirmata kesälaitumille. Täältä takuulämpimästä malttaa nyt hetkeksi irroittautuakin, kun harmaa pilvimassa makaa taivaalla eikä auringosta ole tietoakaan. Ehkä se tervehtii aamulla Helsingissä.

Tukat leikattu, laukut melkein pakattu, kyyyti tilattu ja pian myös jalat hierottu. Valmiina lähtöön.

PS. Meitä tavoittaa loman ajan kännykästä.

Rukoileva kannibaali

Parvekkeen orkidea on saanut asukkaakseen trooppisen eläimen. Ruiskuttelin letkulla iltapäivän kuumuudessa (37 astetta) parvekekasveja ja yhtä isoa torakkaa, joka yritti väkisin lentää parvekkeellemme (aivan oikein, ne osaavat lentääkin). Orkideat kukkivat vielä pari kuukautta sitten, mutta nyt ovat viettäneet lepoaikaa. Ilokseni huomasin uuden kukkavarren puskevan toisesta amppelista. Sen vieressä roikkui todella oudon muotoinen oksa, joka tarkemmin katsottuna osoittautuikin pää alaspäin roikkuvaksi noin 10 sentin mittaiseksi rukoilijasirkaksi.

Tässä vähän tietoa uudesta kotieläimestämme: Rukoilijasirkka on peto ja erittäin erittäin tehokas saalistaja. Täydellisen suojavärinsä turvin se vaanii tarpeen tullen päiväkausia (sitäköhän se tekee nytkin?). Kun saalis lopulta ilmaantuu paikalle, rukoilijasirkka nappaa sen nopeasti piikikkäillä eturaajoillaan. Rukoilijasirkka syö enimmäkseen kärpäsiä, mutta saalistaa myös pikkulintuja, hiiriä ja jopa pieniä käärmeitä (toivottavasti ei gekkoja!). Se ei välttämättä tapa saalistaan, vaan syö sen elävältä. Rukoilijasirkat ovat kannibaaleja. Kookas naaras syö usein koiraan parittelun aikana.

Vaikuttaa kovin viehättävälle kotieläimelle. Kuka keksisi sille osuvan lempinimen?

Joka kulman syöpäläiset

Pääsen taas lempiteemaani eli tuk tuk -kuskeihin. On ilmeisesti sopiva aika tulla Suomessa piipahtamaan, sillä kärsivällisyys näitä joka nurkassa vaanivia häiriköitä kohtaan on täysin lopussa. Onhan se tietysti käsittämätöntä, että joku haluaa taittaa matkansa jalkaisin. Mutta kun kaunis ”kiitos ei” ei riitä millään. Ensimmäiseen pariin kymmeneen mylväykseen (Ööö, ööö, madammoto madamtuktuk!) vielä vastaan, jopa kohteliaasti. Sitten vaihdan pään pyörittelyksi, sitten täysin mykkäkouluksi ja kun noin sadas huuto koittaa, olen jo melkein valmis käymään käsiksi. Varsinkin, kun niitä kärryjä on rivissä kymmenen ja se viimeinenkin vielä kiljaisee kutsuhuutonsa. Tänään pysähdyin tällaisen kohdalle ja sanoin, että kuule kun olen juuri noille kavereillesi tuossa vieressä sanonut että ei kiitos, niin luuletko, että nyt tarvitsen sitä kyytiä. Kuski tutisi pöksyissään kun luuli, että olen tulossa kyytiin, ja jäi suu auki ihmettelemään kun jatkoinkin matkaa. Naapurikärryn jätkä tuli viereen tanssimaan ja laulamaan että tuk tuk siellä, tuk tuk täällä... Tuli pakottava tarve päästä nyrkkeilysäkkiä potkimaan.

Jatkoin kuitenkin matkaa puistoon, jonka penkille istahdin hetkeksi nauttimaan auringosta, rauhasta ja vesipullosta. Eikös mennyt vain hetki, kun oli jo taas yksi herhiläinen kimpussa. Mitä teet, hän kysyi. Istun tässä, vastasin. Mutta mitä teet? Istun! Minne menet? Kotiin. Mutta sen jälkeen? Minä asun Phnom Penhissa, kiitos vaan. Niin mutta minne menet sen jälkeen? Tarvitsetko tuk tukin? Minulla on kiitos ihan riittävästi tuk tukeja tässä kaupungissa. Ai onko sinulla joku jolle soitat jos tarvitset kyytiä? On kiitos, hei hei. Mutta minä voin antaa alennusta... Siinä vaiheessa pomppasin pystyyn ja taisi silmissäni leimahtaa sen verran pahasti, että kaveri mykistyi ja peruutti hanakasti takaisin kadunvarteen kärrynsä luo. Olisihan se ollut noloa, kun iso baranginainen olisi tyrmännyt keskellä puistoa.

Eilen muuten ajelin tuk tukilla, kun rankkasade saartoi minut marketille. Tukeva lierihattuinen kuski oli mitä miellyttävin ja mittasi minut päästä varpaisiin kotiportilla. You are high and nice lady! Että on niitä sellaisiakin joukossa.

Ysiluokkalaisten piina

Kambodzhan yläasteilla on menossa kaksipäiväinen loppukoe, jossa menestyminen on edellytys jatko-opiskelupaikalle. Aiempina vuosinahan homma on mennyt niin, että kokeiden oikeat vastaukset tulevat myyntiin aikaisin aamulla ja vanhemmat käyvät sujauttamassa vastauslaput koulun portin raosta kokeeseen osallistuville lapsukaisilleen. Tarvittaessa opettaja on myös voinut täyttää koepaperin sopivaa korvausta vastaan. Tänä vuonna moista touhua voi enää muistella kaiholla, sillä oppilaat joutuivatkin tosipaikan eteen. Kello kuudelta aamulla poliisipartiot saapuivat kouluihin pitämään ulkopuoliset poissa. Vastausten salakuljettaminen koululle itse ei onnistu enää sekään, sillä lunttaaminen johtaa suoraan kokeen hylkäämiseen. Opettajiakaan on enää turha yrittää lahjoa, sillä potkut uhkaavat heitäkin jos jäävät kiinni vilpistä.

Yritetäänkö täällä kasvattaa ihmisistä rehellisiä? Toisaalta oppilaat käyvät vähän sääliksi, sillä opetus kouluissa on ihan ala-arvoista. Opettajat ovat reippaasti alipalkattuja eivätkä lainkaan motivoituneita työhönsä. Vaikea ymmärtää, miten loppukokeessa voi menestyä, jos siihen vaadittavia tietoja ei opi koulussa. Pahoin myös pelkään, että osan koemenestys on turvattu kaikesta huolimatta.

Täysikuu toivottavasti näyttäytyy illalla pilvien takaa. Sen voimalla taas joogaamaan ja meditoimaan.

*** hits the fan

Näin pääsi käymään hulppean viidakkobungalowimme verannalla (jolla istumapaikkoja 15:lle!). Pahaa aavistamaton lepakko oli ilmeisesti kytkenyt tutkan pois päältä ja lensi suoraan kattoropelliin kohtalokkain seurauksin. Juuri hetkeä aikaisemmin ihailimme isoa tokayta (Gecko gecko) ikkunassamme. Kyseisen eläimen ilmestyminen tuottaa talolle aina onnea, mutta ei näköjään lepakko-rukalle.

Kep on avautunut meille ihan uudella tavalla. Ollaan patikoitu kansallispuistossa, nähty eksoottisia lintuja ja viihdytetty paikallisia esiintymällä uima-asuissa yleisellä rannalla. Varsinainen houkutin tulla tänne olivat tietenkin suussa sulavan herkulliset isot taskuravut. Niitä ollaan kokeiltu jo eri tavoin valmistettuna (fried with green Kampot pepper, fried with spices, boiled in tom yam soup). Erinomaisia kaikki ja listalta löytyy vielä lukuisia kiinnostavia vaihtoehtoja tulevia reissuja varten.

Jokidelfiinit uhattuina

Päivän puheenaiheena ovat Mekongin harvinaiset jokidelfiinit, joihin kävimme viime vuonna tutustumassa Kratiessa. Pieni uhanalainen populaatio elää Mekongin mutkassa. Vaikka niiden suojelemiseksi on tehty paljon työtä, ovat ne silti vaarassa kuolla sukupuuttoon. WWF julkaisi hälyttävän raportin, jonka mukaan delfiinejä on viime vuosina kuollut ennätysmäärä ympäristömyrkkyjen vuoksi ja niiden suojelemiseksi on ryhdyttävä erityistoimiin. Tämä suututti paikallisen delfiiniensuojelu- ja ekoturismijärjestön, joka syyttää WWF:ia valheellisen tiedon julkistamisesta. Myös delfiinipopulaation koosta ollaan kovin eri mieltä. WWF:n mukaan eläimiä on jäljellä 64-76 yksilöä, kun paikallisjärjestö on laskenut kannan 150-160 yksilön suuruiseksi. WWF on tarjoutunut esittelemään raporttinsa taustat ja tulokset, mutta viranomaisilla ei ole omien sanojensa mukaan aikaa kuunnella heidän valheitaan, joiden pelätään laskevan turistien määrää. Tällä menolla kyllä loppuvat delfiinit ennen turisteja, valitettavasti.

Me lähdemme viikonlopuksi katselemaan rannikon turistitilannetta Kepiin, jossa meitä odottaa merinäköalabungalow viidakonrinteessä. Sääennuste lupaa kaikkea mahdollista ukkosen ja auringonpaisteen väliltä, joten tylsää ei ainakaan sen puolesta tule. Ehkäpä uskaltaudumme taas merelle ja snorklaamaan. Niitä ihania taskurapuja maistellaan varmasti.

Betonia virtaa

Takapihan rakennustyömaa on päässyt siihen vaiheeseen, että ensimmäisen kerroksen katon valu on alkanut. Rautahäkkyröiden ja betonimassan seassa kahlaa parikymmentä miestä. Yksi pitelee betoniletkua, josta ryöppyää nytkähdyksittäin betonimassaa, jota muut sitten kuokkivat tasoittaen sitä pitkin reunoja. Työnjohtaja huutaa ja viittoilee ohjeita radiopuhelin kädessään. Etupihalla odottaa kaksi täyttä betoniautoa myllyt jauhaen. Onpahan luvassa pari hiljaista päivää, kun betoni kuivaa.

Täällä todella rakennetaan joka puolella. Nopeasta kehityksestä huolimatta (tai ehkä siitä johtuen) maa on niittänyt kyseenalaista kunniaa sijoittumalla korkealle eräissä kansainvälisissä vertailuissa, joissa mittarina oli maiden korruptiotaso sekä poliittinen epävakaisuus. Nämä molemmat tutkimukset tietysti torpattiin täällä virallisella tasolla.

Myös Phnom Penh pärjäsi erittäin huonosti pääkaupunkien elinoloja mittaavassa tuoreessa tutkimuksessa sijoittuen koko Kaakkois-Aasian viimeiseksi (ja sijalle 128 kaikkien 140 vertailtujen kaupunkien joukossa). Tutkimuksen mukaan eläminen PP:ssa aiheuttaa päivittäisiä haasteita. Tutkimuksessa keskityttiin viiteen osa-alueeseen: stabiilisuus, terveydenhuolto, kulttuuri ja ympäristö, koulutus sekä infrastruktuuri. Näistä kaikkein huonoimmat pisteet tuli terveydenhuollosta. Tämäkin tutkimustulos tyrmättiin täällä päässä, koska ”kehitystä on tapahtunut näillä kaikilla tutkituilla alueilla”. Varakuvernöörin mukaan kaupungin suurin ongelma on autojen paikoitus, joka sekin pian ratkaistaan masterplanilla, joka lisää kaupungin paikoitustilaa. Tämä tieto varmasti lohduttaa kaikkia tutkimuksen lukeneita phnompenhilaisia.