Tervetuloa uusi vuosi

Vuoden viimeinen päivä ja päässä menossa pikakelaus vuoden takaisiin fiiliksiin. Silloin uutta vuotta 2009 otettiin vastaan perheen kesken ja veljen kanssa yhteisiä 70-vuotispäiviä viettäen (kiitti Sante kun kaunistat tilastoja). Käsittämättömän paljon on ehtinyt tapahtua tässä välillä. Mutta melkein kaikkihan onkin jo raportoituna näillä sivuilla. Pääsemmepä kyselemään palattuamme muiden kuulumisia, kun kaikki jo tietävät miten meidän vuotemme on mennyt!

Jos Suomessa tuntuu olevan kestouutisena Helsinki-Vantaan lukuisat ongelmat (jotka muuten tuntuvat täältä käsin aivan absurdeilta), täällä on noussut kohu erään täkäläisen ”yliopiston” myöntämistä arvonimistä ja tutkinnoista. Yliopisto kutsui itseään aiemmin Irlannin kansainväliseksi yliopistoksi, mutta vaihtoi vaivihkaa nimeään, kun Irlannin opetusministeriö sai vihiä opinahjosta ja ilmoitti, ettei sillä eikä koko maalla muutenkaan ole mitään tekemistä kyseisen oppilaitoksen kanssa. Eurooppa on jossain kaukana ja täynnä outoja pieniä maita, joten sieltä oli helppo noukkia tilalle toinen maa. Viimeisen kuukauden aikana tämä ex-irlantilainen yliopisto onkin jakanut maan silmäätekeville juhlavissa seremonioissa hienolta kuulostavia arvonimiä Belgian kuninkaan nimissä (the Grand Commander Order of the Noble World Order of King Albert II ja the Chevalier Order of the Noble World Order of King Albert II). Arvonimen saaneet röyhistelevät tyytyväisinä rintaansa, mutta ilkeät toimittajat ottivat yhteyttä Belgian kuningashuoneeseen. Sielläpä ei oltu kuultukaan moisista arvonimistä. ”Oletteko ihan varmoja, että kyseessä on Belgian kuningas Albert eikä joku muu saman niminen kuningas jostain muusta maasta...?” Joka tapauksessa tämä tasoltaan arveluttava mutta kylläkin eurooppalaismyötämielinen yliopisto on perustamassa kaupunkiin kampusta näiden tuoreiden Belgian kuninkaan ritareiden suosiollisella avustuksella. Mikä sitten lieneekään yliopiston nimi jatkossa?

Tänään on kuitenkin aihetta juhlaan. Ollaan siirtymässä uudelle vuosikymmenelle, täysikuu nousee taivaalle (täällä tosin vasta aivan täytenä huomenna) ja Phnom Penh viettää 575-vuotissyntymäpäiviään! Luvassa on ilotulitus, jota mennään seuraamaan jollekin kattoterassille joen rantaan. Jos taretaan, täällä on nimittäin vuodenaikaan nähden melkoinen helleaalto päällä.

On myös aika lähettää lämpimät onnittelut vanhemmille 43-vuotishääpäivän johdosta!

ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2010 KAIKILLE!

Välipäivät pakataan

Vuoden viimeinen viikko on käynnistynyt inventaarion ja hankintojen merkeissä. Alkaa lähtö konkretisoitua, kun on käsillä aika listata Suomeen lähtevät tavarat. Vierashuone on nyt muutettu loppuajaksi varastoksi, josta kuriirifirma käy ensi viikolla arvioimassa irtaimistomme kuutiomäärän. Sen pohjalta tulee lopullinen tarjous lähetyksen kustannuksista ja homma on sitä myöten fiksattu. Tavarat ja Anders lähtevät tammikuun puolivälissä.

Vierashuoneen poistuttua käytöstä onkin aika kiittää kaikkia siellä kuluneen vuoden aikana vierailleita. Kiitos teille jokaiselle upeista hetkistä yhdessä!

Joulua vietettiin rauhallisesti ja rennosti jouluherkkujen ja mahjong-pelin äärellä. Joulurauhasta ei kyllä ollut tietoa muuten kuin kodin seinien sisäpuolella. Ensinnäkin joulurauhan julistuksen kuuntelu tyssäsi Ylen nettisivuihin, jotka edellyttävät vähintään megan yhteyttä. Olimme glögien kanssa tiiviisti koneen äärellä h-hetkellä valmiina seuraamaan suoraa lähetystä Suomen Turust. Kuulimme vain pieniä katkonaisia pätkiä Maamme-laulusta ja Porilasten marssista (miksi se muuten soitetaan jouluna?). Taustalla säestivät tasaiset sirkkelin ja poran äänet, vasaran kilkutus sekä liikenteen ja tuk tuk –kuskien melu. Ja meteliä riitti koko pyhät. Eihän joulu luonnollisestikaan mikään juhlapyhä täällä ole. Tuli mieleeni eräs alkuvuonna tekemäni kouluvierailu ja lukiolaispoika, joka pyysi minua kertomaan että mikä se joulu oikein on ja miten sitä vietetään. Eikös se ole teidän jumalan syntymäpäivä, mutta kuka on Jeesus ja onko Santa Claus hänen isänsä? Ei ole oikein uskonpuhdistajaksi minusta, mutta tein parhaani, että ihan pääjutut tuli oikaistua.

Olen haikaillut poislähtöä, se tuntuu olevan joka kerta yhtä vaikeaa. Yhdeltä ystävältä sain kuitenkin tarpeellisen huomautuksen: Muista, että se on asennekysymys. Se on juuri näin ja viime päivät olen yrittänyt kovasti asennoitua myötämielisesti talveen paluun. Eikä paluussa enää juuri mikään muu tökikkään kuin se talvi.

Kuukausi vielä suloisen pakahduttavaa hellettä, uuden vuoden bileet ja paljon muuta mukavaa luvassa. Niiden voimalla vaikka millaiseen talveen!

Mistä on Phnom Penhin joulu tehty...?

Auringosta, poran äänestä, tööttäyksistä, valaistusta sypressistä, orkideankukista, Elviksen joululevystä, kanelitangoista ja neilikoista, savustetusta kananrinnasta, tuk tuk –huudoista, bulbulien laulusta, helletuulista, päiväunista, gekkojen tuijotuksesta, mangoista, ruislimpusta, kuohuviinistä, tuikuista, hyvistä kirjoista, tähtitaivaasta, suklaasta, silkistä, paahdetuista vihanneksista, juustoista, glögistä ja lämpimistä ajatuksista.

Happy Merry Christmas (kuten täällä on tapana sanoa) eli hyvää ja rentouttavaa joulua kaikille!

Joulumieltä, myös naapuriin

Kouluissa on alkanut joululoma ja ihanan lämmin oli tunnelma, kun eilen askartelin joulutähtiä kahden suomalaisäidin ja lastensa kanssa. Tarjolla oli myös pipareita, pullapoikia, joululauluja ja tietysti glögiä.

Olikin sopiva heti rauhoittua joulun tunnelmaan, joka oli kaukana Thaimaan lähetystössä käydessäni sitä ennen. Naapurimaiden suhteet ovat kiristyneet entisestään viime päivinä eikä vähiten siksi, että naapureiden ex-pääministeriä paapotaan täällä kuin kuninkaallista ikään. Sananvaihto on terävää ja lähettiläät on kutsuttu kotiin. Tunnelma oli selvästi aistittavissa, kun kävin hakemassa serkkupojan vaimon viisumia lähetystöstä. Tai niin luulin. Minulla oli lappu, jonka mukaan viisumilla varustettu passi on noudettavissa kyseisenä päivänä kolmen ja neljän välillä. Olin paikalla heti kolmelta ja lappua näyttäessäni minulle tokaistiin hyvin tylysti, ettei viisumi ole valmis ja että minun pitää odottaa. Istuin alas ja totesin, että huoneessa oli parikymmentä henkeä samanlaiset laput kourassaan. Suurin osa tummahipiäisiä miehiä. Istuin alas ja odotin. Ja odotin. Vieressäni istunut turistimies otti asian tyynesti ja selitti, että tällaista se on aina Thaimaan lähetystössä kaikkialla. Tekevät kiusaa. Mutta miksi, kysyin? Mitä hyötyä tästä on? Ihmisiä tuli huoneeseen kaiken aikaa lisää. Yksi toisensa jälkeen kävi luukulla tiedustelemassa tilannetta. Lopulta virkailijat ”suuttuivat” ja näytösluonteisesti marssivat ulos kopistaan ja sammuttivat valot. Mitäs nyt? Alkoi tulla kylmä hiki, sillä tiesin, että minun on saatava passi ulos ennen viikonloppua. Ihmiset istuivat edelleen tyynesti ja joku jupisi hiljaa ”welcome to Amazing Thailand”... ”Country of smiles”, jatkoin mielessäni. Huoneessa ei juuri hymyilty.

Vihdoin, puoli viideltä (jolloin oli paikan sulkeutumisaika), valot syttyivät. Virkailijat palasivat lasin taakse. Teki mieleni taputtaa. Myös vahtipoika astui huoneeseen ja hetken pelkäsin, että hän heittää koko väen ulos. Helpotuksekseni kuitenkin huomasin, että virkailijat alkoivat kaivaa esiin passeja, jotka olivat olleet siinä heidän tiskillään kaiken aikaa! Viivytys oli pelkkää kiusaamista. Ihmiset tungeksivat kahdella pienellä luukulla lappusiaan heilutellen. Ja kohta jo joku saikin passinsa takaisin, viisumilla varustettuna. Vihdoin, viiden kieppeillä, koitti minun vuoroni. Hapan virkailija kävi läpi paperipinoja ja passeja ja vaikutti jo siltä, että passia ei löydy. Sydän pamppaillen seurasin hänen verkkaisia liikkeitään ja ah, yksi Kiinan passi löytyi joukosta. Hän oli jo ojentamassa sitä minulle kun tuli katsoneeksi kuvaa. Nosti sitten katseensa minuun ja sanoi kylmästi: ”It´s not you!”. No niin, tähän se tyssää, ajattelin, mutta vedin henkeä ja keräsin kaiken itsevarmuuteni ja vastasin, että ei, se ei ole minun passini vaan ystäväni. Mutta olimme täällä alkuviikosta yhdessä ja te LUPASITTE, että minä voin noutaa sen. Porasin miestä tiukasti katseellani ja hän mietti mitä tehdä. Lopulta hän nyökkäsi, ja ojensi passin minulle. Mikä helpotus!

En vieläkään voi ymmärtää, miksi lähetystössä kohdistetaan viha maahan pyrkiviin turisteihin. Voin sanoa, että siinä odotushuoneessa ei kellään jäänyt positiivista kuva länsinaapuristamme. Uskon kuitenkin, että hymyjä löytyy sieltäkin ja toivotan joulumieltä erityisesti naapuriin.

No onkos tullut kesä

Ei lauantai-iltaa ilman Memphisiä ja live-musiikkia. Viikonlopunviettomme alkaa selvästikin osoittaa rutinoitumisen merkkejä. Paikan omistaja tervehtii meitä iloisesti jo sisään astuessamme ja sitten rupeamme tarkastelemaan muuta asiakaskuntaa, joka alkaa sekin näyttää jo tutulle. Bändissä on vaihtunut rumpali ja naisvokalisti on loistanut poissaolollaan. Menetyksiä molemmat. Mutta samat kappaleet soivat viikosta toiseen. Hyvin tuntuvat uppoavan yleisöön silti, sillä paikka oli taas kuin nuijalla lyöty. Illan ilopilleri oli pikkuruinen eläkeläistäti, joka jaksoi bilettää biisi toisensa jälkeen keskellä tanssilattiaa ja nosti jopa kädet välillä riehakkaasti ilmaan. Siinäpä esikuva – tai ehkä kauhuskenario? Olenkohan täällä vielä eläkepäivienkin vietossa...

Vierashuoneemme on saanut uudet asukkaat, kun Kiinassa asuva serkkupoika vaimoineen saapuivat Kambodzhaan lomalle. Aloittivat Angkorin temppeleiltä ja jatkavat huomenna rannikolle. Sain siis taas uudet uhrit Russian marketin houkutusten äärelle. Khmer ruoka tuntuu tehneen myös suuren vaikutuksen molempiin.

Glögikausi aloitettiin ystävän syntymäpäivillä jo viime viikolopun kynnyksellä ja virallisesti myös kotona Lucianpäivänä, kun jouluvalot sytytettiin. Talomme porttia valaisee iltaisin myös valtava, useasta sadasta valosta koostuva kuusen muotoinen ilmestys. On muuten huomattavan paljon tyylikkäämpi kuin vastapäisen talon kilpaileva, sinisistä vilkkuvaloista viritetty kyhäelmä. Joulukoristeet on kaivettu eteen jo muuallakin ja joululaulut soivat. Niitä harjoitellaan jo ahkerasti myös vastapäisessä koulussa. Joulutunnelmaa siis ilmassa – pakahduttavan ihanasta 35 asteen lämpötilasta huolimatta.

Mulperiviiniä ja possukakkua

Vietnam ei jättänyt kylmäksi tälläkään kertaa ja yllätti taas uskomattomalla monipuolisuudellaan. Tosin jo menomatkalla Saigonin kentällä muistin jälleen, että ruokavalioni on Vietnamissa haastava. Tarjolla kun ei taaskaan tuntunut olevan mitään suuhun pantavaa ilman possua. Kasviskeitto – possulla, katkarapuleipä – possulla, ja olipa kahvin kanssa tilatussa kakussakin jauhelihatäyte! Röh röh.

Dalatin viileään vuoristoilmaan päästyämme kaivoimme laukuista heti kaikkein lämpimimmät vaatteet esiin. Minä kun luulin, että mukaan otettu neuletakki oli vain lähinnä vitsi. Ei ollut eikä riittänyt, piti käydä ostamassa vielä takkikin. Yön alin lämpötila oli vain 12 astetta! Siinä rupeaa tropiikin eläjä jo pahasti kangistumaan. Päivisin lukemat kipusivat onneksi auringossa 20 asteen paremmalle puolelle ja raikas mutta ohut ilma (1,5 km korkeudessa) houkutteli tekemään kunnon kävelylenkkejä. Korkeanpaikanleiri. Löytyi myös hyvää ruokaa (ilman possua) sekä Dalatin viiniä, joista uusi tuttavuus oli mulperiviini. Vihreän teen ystävälle oli oikea toivioretki vierailla teeviljelmillä kahden kilometrin korkeudessa mäntymetsien yläpuolella. Dalatin erikoisuus oli myös artisokkatee, joka lämmitti mukavasti.

Dalat oli viehättävä paikka, vaikkakin nenä meni tukkoon ja iho halkeamille kylmästä ja kuivasta (ei ole vuoriston asujaksi minusta). Ajelimme taksin kyydillä alas vuorilta kohti rannikkoa ja Nha Trangia. Jouduimme tulemaan vanhaa tietä, sillä uusi oli romahtanut ja tilapäisesti suljettu. Ilma lämpeni selvästi mitä alemmas pääsimme ja vihdoin tuoksui myös merelle. Meitä odotti rantahotellin parvekemaisema 15 kerroksesta. Edessä vain valkoinen hiekka, palmut ja turkoosi meri. Johan alkoi henki kulkea heti paremmin. Ja kun iltaisin oli tarjolla vielä tuoretta seafoodia, ei paremmasta väliä. Palvelu pelasi myös rannalla tuttuun tyyliin ja kylmän kangistamat lihakset hierottiin taas vetreiksi. Vanhempi hierojarouva markkinoi palveluaan nimellä ”massage maximum”. Onneksi uskalsin kokeilla.

Välillä törmättiin kielimuuriin. Muutama esimerkki kommunikaatiokatkoista tilausten yhteydessä:

bread with fish = bread with pork & mayonese
just a second… = two Saigon beers
can we have olives, first… = olives and fish & chips

Kotimatkalla Nha Trangin kentällä saatiin vielä jännitystä, kun jo lähdössä olleen koneemme moottorit yllättäen sammuivat. Kävi ilmi, että yksi matkustaja olikin kadonnut terminaaliin. Ovet avattiin ja kaksi kadonneen matkaseuralaista poistui koneesta. Seuraavaksi kapteeni määräsi kaikki käsimatkatavarat tarkistettaviksi. Jokaisen oli turvallisuussyistä tunnistettava omat tavaransa (varmistettiin, ettei näiden kahden koneesta poistuneen tavaroita jäänyt koneeseen). Sitten ruumasta kaivettiin ulos näiden koneesta poistuneiden sekä ilmeisesti koneeseen koskaan saapumattoman matkustajan matkalaukut. Sen jälkeen pääsimme ilmaan. Minne lie kadonnut se yksi matkustaja? Se jäi meille arvoitukseksi.

Suuntana itä

Jaahas. Suomen pääuutiset näkyivät olevan tänään Urpilaisen tädin touhut vessassa ja entisen missin menehtyminen takapuolileikkaukseen. Niin, ja kolmantena tietysti Diili. Tiedän oikein hyvin, että kaamos on rankkaa aikaa, mutta hei ihan oikeesti! On se onni, että täällä Kambodzhassa saa sentään lukea paikallislehdistä oikeita uutisiakin – kotoa ja muualta.

Viikko alkoi vähän apein tunnelmin, sillä rappukäytävän uskollinen keskustelukaverini, alakerran kisu, menehtyi tänään myrkytysoireisiin. Se oli muutama päivä sitten syönyt rotanmyrkkyä (tai sitten rotan) ja meni nopeasti huonoon kuntoon. Mitään ei ollut tehtävissä, vaikka eläinlääkäri antoikin jo välillä pientä toivoa toipumisesta. Teimme alkuvuodesta kisun kanssa pitkään tuttavuutta, sillä se ei kaveerannut juuri kenenkään kanssa. Sitten eräänä päivänä se odotti minua ovemme takana, maukui äänekkäästi ja antoi minun lähestyä ja jopa rapsuttaa. Sen jälkeen olimme kaverit ja juttelimme lukuisia kertoja niitä näitä portailla istuskellen. Pari kuukautta sitten rotta oli purrut sitä poskeen, mutta siitä selvittiin antibiootilla. Voi kun kisulla oli kerrottavaa koko tapahtumasta. Ja sitten kävi näin. Kisu parka. Minulla on sitä jo ikävä.

Tänään kuitenkin aukesi ensimmäinen luukku Leenin meille lähettämästä joulukalenterista. Joulun odotus on siten virallisesti alkanut. Ensimmäiset glögit joimme parvekkeella sunnuntai-iltana.

Matkasuunnitelmissa on ollut lukuisia käänteitä, mutta nyt päästään reissuun. Lennämme torstaina Saigonin kautta Dalatiin, Keski-Vietnamin ylängölle. Siellä puolentoista kilometrin korkeudella viljellään teetä, kahvia ja viiniä (Vin Dalat). Ilmasto on selvästi viileämpi kuin alueella muuten, joten pitkähihaista tarvitaan ensimmäistä kertaa koko vuoden aikana. Jatkamme sieltä vielä muutamaksi päiväksi rannikolle Nha Trangiin.

Itsenäisyyspäivää vietetään siten Vietnamin vuoristossa. Ja palattuamme on kutsu Ruotsin konsulaattiin Lucia-juhliin.