Läkähdyttävä iltapäivän helle helpottaa auringon laskiessa kuuden maissa. Silloin phnompenhiläiset kerääntyvät kaupungin puistoihin kävelemään ja pelaamaan sulkapalloa. Tämä uusi villitys näytti niin houkuttelevalle, että olemmepa mekin uskaltautuneet sekaan jo pariin otteeseen puistokävelylle. Meillä tosin yksi askel vastaa paikallisten kolmea, joten verkkaisessa rytmissä emme pysy mukana vaan paahdamme ohituskaistaa tasaisena virtana kulkevan joukon ohi. Viimeksi kävelimme joen rantaan asti ulottuvan Hun Sen puiston päähän odottelemaan täydenkuun nousua. Sieltä se vastarannan pilviharsosta nousi punaisena pallona ja ehti vaihtaa väriä oranssiksi kotiin päästyämme.
Eilisiltaa vietimme tyttöpaikan maineessa olevassa suositussa baarissa, jossa ystäviemme bändillä oli keikka. Maineensa veroinen oli paikka yhä ja tyttöjä istui baaritiskillä kuin kanoja orrella. Tällä kertaa en kuitenkaan ollut paikan ainut baranginainen kuten viimeksi, sillä yllätyksekseni näin kaksikin muuta. Pääosa asiakaskunnasta oli vaari-ikäisiä setiä, joilla housut pysyivät ylhäällä henkseleiden voimin ja...
Me jätämme surkuhupaisan vaariparatiisin (heh, vieläkin naurattaa se näky vaikka pitäisi varmaan mieluummin itkettää) muutamaksi päiväksi ja lähdemme kohti raikkaita merituulia, rannikko kutsuu. Ukkosta on taas luvattu sateen kera jo parin viikon ajan. Ehkäpä raikas ukkoskuuro odottaa meitä Sihanoukvillessa. Mukaan on jo pakattu kassillinen dekkareita. Oikein odotan rantatuoliin käpertymistä, aaltojen loisketta ja kirjoihin uppoutumista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti