Juhlapyhiä kummituskaupungissa

Esi-isien haamut lienevät kerääntyneet kotikyliinsä, sillä Phnom Penhissä on ollut kovin hiljaista. Kaupunki autioitui jo perjantaina, joka oli ensimmäinen vapaapäivä. Se soveltuikin hyvin vapaaehtoistöiden tekoon ja vietin aamupäivän ihmisoikeusjärjestössä maan lapsityövoimatilanteeseen ja ongelman kitkemiseen perehtyen. Niitä alati parjaamiani tuk tuk -kuskeja ei ollut mailla halmeilla, joten viiletin kotiin moton tarakalla, pitkästä aikaa. Vauhdin hurmaa tyhjällä Monivong bulevardilla ilman kypärää. No, ei ollut poliisejakaan.

Lauantaina teimme reippaan kävelyn paahtavassa keskipäivän helteessä pitkin puistoja joenrantaan. Sieltä tallustimme normaalisti elämää ja liikennettä kuhisevia mutta nyt täysin kuolleita kujia pitkin kotiin. Vain kiinalaiset ravintolat pitivät ovensa auki. Vastaan tuli muutama hassu turisti, jotka saivat ihan väärän kuvan tämän kylän elämästä.

Illalla suuntasimme takaisin joenrantaan ja meille uuteen trendikkääseen Chow-baariin, jonka kattoterassilta aukeaa upea näkymä Mekongille asti. Aurinko oli jo laskenut ja jokiveneiden valot heittivät siltansa joen hitaasti lipuvaan pintaan. Idylliä rikkoi rantabulevardilta kantava infernaalinen mekastus, joka liittyi viikonlopun juhlaan. Miesääni paasasi kimakasti rääkyen kaikuefektin kera ja väliin miksattiin kamalaa poppia. Liekö tarkoitus houkutella vai karkoittaa niitä esi-isien haamuja? Meille vaikutus oli jälkimmäinen ja pakenimme mahdollisimman kauas tästä melusaasteesta.

Sitten seuraa kuukauden kysymys: Mitä ovat kiinalaisen ravintolan akvaariosta löytyneet herkut (keskellä ylhäällä)? Tunnustettakoon, että nämä hätkähdyttävän näköiset oliot ovat täysi mysteeri meillekin.