Ei tästä kaupungista saa yhtään lähdöntunnelmaa

...tai ehkä vähän kuitenkin? Tuttu kakofonia on taas palannut kun naapurikoulujen joululomat päättyivät. Etupihalla kiljuntaa ja takapihalla kilkutusta ja sirkkelöintiä, seitsemästä viiteen. Tätä säestävät alakerran asunnossa tehtävän remontin poraäänet ja katupummien eli tuk tuk -kuskien rääkyminen. Eli yksi asia jota talvisesta Suomesta odotan ihan aidosti on hiljaisuus.

On varmaan ärsyttävää kun jaksan jupista kerta toisensa jälkeen noista tuk -tukeista. Ehkä vertailukohteena voisi ajatella, että omalle kotikadulle ulko-oven eteen majoittuisi kymmenen taksikuskia, jotka notkuisivat siinä yötä päivää ja huutaisivat kilpaa jokaiselle ohikulkijalle ja aina ulko-ovesi auetessa. He luonnollisesti yöpyisivät myös siinä kadun kulmassa riippukeinuissa ja käyttäisivät aidan reunaasi käymälänä. Rämäkkä nauru ja kansanmusiikki kajahtaisi ilmoille jo aamukuudelta. Lisäksi he kutsuisivat kaikki kaverinsa illalla pelaamaan korttia ja ryyppäämään. Eikä kukaan voisi tehdä asialle mitään. Tämä vertaus on loukkaus kaikkia taksikuskeja kohtaan ja pyydän anteeksi. Ja löytyy onneksi tuk tuk –kuskienkin joukosta ihan ammattimaisia ja fiksuja tapauksia, mutta nämä meidän kulman jepet vaan eivät satu kuulumaan siihen joukkoon. Tuk tuk –kuskien liitto (sellainen on oikeasti olemassa) näkee suurimpana lähitulevaisuuden uhkanaan oikeat taksit. Ne ovatkin vauhdilla yleistymässä ja lisäävät varmasti liikenneturvallisuutta – ei vähiten siksi, että taksikuljettajilla pitää olla ajokortti. Oikeaa kehitystä, paitsi että kadut eivät kohta vedä enää enempää autoja. Autojen määrä kasvaa 20 prosentin vuosivauhdilla ja se on kyllä huomattu.

Loppiaista ei täällä tunneta, mutta huomenna on kansallinen vapaapäivä. 7.1.1979 vietnamilaisjoukot vapauttivat Kambodzhan punakhmerien vallasta. Merkkipäivä jakaa mielipiteitä, sillä osa ei halua juhlistaa Vietnamin valloituksen muistopäivää. Lucky Market tosin piti ovensa kiinni jo tänään. Marssin sinne, kuten aina, parkkihallin kautta sisälle. Henkilökuntaa parveili joka puolella mutta vasta ovella tuli vastaan mies, joka sanoi: Hihihihihi, today close hihihihi. Kun hän huomasi minun ymmärtäneen hän vastasi: Hihihihihi tomorrow open hihihihihi. Ja hihitti vielä pitkään perääni. Halvalla hauskaa joo.

Juttelin kotiinpaluusta ja talvesta tänään tutun vaatemyyjän kanssa. Hän innostui kyselemään hiihtämisestä. Olisittepa kuulleet, miten kehuin sitä hyväksi urheilulajiksi (siis minä, ehkä pientä koti-ikävää kuitenkin aistittavissa). Oi, osaatko sinä hiihtää?, hän kysyi silmät selällään. Mutta eikö siellä lumen seassa ole kauhean kylmä? Ja entäs kun kaadut, luita menee poikki? Selitin että kaikki osaavat hiihtää ja vaatetta on paljon (ostin häneltä muuten villahousut) ja että lumi on pehmeää. Mutta eivät kai vanhat ihmiset sentään hiihdä? No nehän ne vasta hiihtävätkin, sanoin. Hän katsoi minua aika epäluuloisena.

Vierashuone on täynnä tavarapinoja ja muu kämppä on valkoisten tarralappujen täplittämä. Kaikki konttiin lähtevät on tarroitettu ja samoin niiden komeroiden ovet, joiden sisältö lähtee. Näyttäisi lupaavasti sille, että meidän konttimme aloittaa pitkän merimatkansa jo ensi viikon lauantaina Sihanoukvillen satamasta.